Yrityksestä

Suomalainen tarina…

SULONORTH on helsinkiläinen digitaalisen markkinoinnin ja kielen lokalisoinnin yritys, jonka Alina Lehtinen-Vela perusti vuonna 2019.

Alina kasvoi Suomen Hämeessä ja pääkaupungissa, Helsingissä. Valmistuttuaan Pohjoismaisten kielten kandidaatiksi Helsingin yliopistosta hän vietti vuosikymmenen matkustaen maailmalla ja työskennellen kielen lokalisoinnin, journalismin ja markkinoinnin parissa. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu esimerkiksi Mondossa, Keskisuomalaisessa, Turun Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Digitaalisena nomadina Alina työskentely yleensä rantakohteissa, kuppiloissa, ja rajakaupungeissa. Työ oli hauskaa, mutta kysyntä paikalliselle digitaaliselle markkinoinnille oli yksi syy, miksi hän päätti palata takaisin Suomeen, ja perusti SULONORTHin. Yritys toimii kokopäiväisesti Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa toimistossa.

Tämä ei tarkoita sitä, että Alinan kiertolaispäivät olisivat kokonaan ohi. Seuraa SULONORTHia Instagramissa nähdäksesi, missä hän on milloinkin, ja nauti suomen- ja englanninkielisestä sanailusta.